Pages

1+2=3


Lauantaiaamuna koin positiivisen yllätyksen tarkistellessani sähköpostiani: sain hyväksytyn arvosanan sekä suullisesta (2 op) että kirjallisesta (1 op) ruotsin osatehtävästä. Hieno homma, kolme lisää kotona.

Vähemmän loistokasta on sen sijaan ollut tieteellisten tutkimusmenetelmien kivikkoinen polku kohti kirjallisen ilmaisun muotoa. Paperilla on hataria ranskalaisia viivoja, epämääräisiä viittauksia tyyliin "tarkista kirjasta" ja paljon keltaista korostusväriä. MELKEIN kaksi osatehtävää on jo MELKEIN siedettävässä ilmaisullisessa muodossa. Läpyskä "Johdatus tieteelliseen ajatteluun" lienee kohta hiirenkorvilla. Loppuja tehtäviä vältelles.... pohtiessani olen notkunut VPN:n jatkona erilaisten psykologian tieteellisten aikakauslehtien sivuilla tutkimusartikkeleita metsästellen.

Olo on melkein kuin lapsella karkkikaupassa, eli ongelmana ei ole kiinnostavien artikkeleiden puute, vaan se, että nyt pitäisi pystyä rajaamaan kohde, josta artikkelikatsauksen haluan tehdä. Sinänsähän noita on aika raskasta lukea, kun niissä on hirvittävän pitkään ja pilkuntarkasti selitetty tutkimuksen taustat, menetelmät ja muut oleelliset yksityiskohdat, mutta sitäkin urakkaa olisi hyvä jo saada aloitettua. Mielenkiintoisimpia olen laittanut levynreunalle talteen, täytyy niistä sitten etsiä viisi yhteensopivaa.

Kukkiin on mullat vaihtamatta ja ikkunat huutavat talven jälkeistä pesua yltä, päältä ja välistä. Ehtii kyllä joskus, mutta nyt isken akuuttiin ongelmaan ja siirryn päivittelemään ikivanhan Radeon 7000-sarjan näytönohjaimen ajuria ja pelkän pahoin, että uuden pöytäkoneen hankinta on lähempänä kuin nurkan takana.

Katellaan taas tuonnempana,

-Sanna-

btemplates

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hyvä sanna.Sana on sinulla hallussa!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä yks tieteellisen ajattelun perusteista päänsä sekaisin saanut. Tehtävä ei ole vieläkään valmis! Törmäsin tähän sinun tekstiin ja tuntui hyvältä ajatella, että tätä samaahan tekee joku muukin ihan oikeasti. Kaikkea hyvää sulle Sanna :)

SannaK kirjoitti...

Voi kiitos, tosi mukavaa saada välillä palautetta! Välillä on tullut mieleen että tämä blogihan on yhtä vuorovaikutteinen kuin pitkä parisuhde: yksi on äänessä ja kuvittelee että toinen kuuntelee. :)

Olen asettanut urhean tavoitteen saada ensimmäiset selitykset lähetettyä vielä ennen huhtikuun loppua. Hankalaa, kun ei oikein tiedä että kuinka pitkiä vastauksia pitäisi saada aikaiseksi. Kaksi riviä ei taida riittää? Seuraava ongelma onkin sitten se, että kuinka selittää kultaselle mahdollisesti syntyvä tilapäinen sähköpostisuhde vieraan miehen kanssa...

Tsemiä, kyllä me näistäkin tehtävistä selvitään! \o/

-Sanna-

security vulnerability assessment kirjoitti...

Each tool report starts with a graphical summary of the results and continues with the Findings section

Mosby25 kirjoitti...

Tee valtaosa kanditutkinnon opinnoista joustavasti avoimessa ja hyödynnä väylähaku. Aloita opiskelu vaikka heti. Voit sisällyttää avoimen opinnot osaksi tutkintoasi. Uutta osaamista avoimessa. Verkon välityksellä. Joustavat etäopinnot. Opinnot työn ohessa. PFMLogin

Anonyymi kirjoitti...

Hello, Awesome and interesting article. Great things you’ve always shared with us. Thanks. Just continue composing this kind of post. Home Bargains Employee Portal

David kirjoitti...

I really like your blog. Thanks for the sharing.
Mary Kay In Touch

tanepiper.xyz kirjoitti...

Great site and a great topic. I'm amazed to read this. It's excellent. Write more

indexca.link kirjoitti...

A round of applause for your blog post. Really looking forward to read more. Much obliged.

onemoonmarketing.click kirjoitti...

I like this weblog very much, Its a really nice position to read and get info.

betman.wiki kirjoitti...

I have you saved as a favorite to see new information in your blog. Fantastic read!!

casinoblog.day kirjoitti...

Hello my loved! I wish to say that this article is awesome, this is great written

casinoblog.one kirjoitti...

Bookmarked this website page, will come back for extra articles. What an ideal site.

casinoblog.pro kirjoitti...

Fckin¦ amazing issues here. I am very satisfied to see your post. Thank you a lot

holyangel.one kirjoitti...

Thanks for sharing, this is a fantastic post. Looking forward to read more. Really Cool.

Lähetä kommentti