Pages

Luentotallenteita ja päällekkäisiä lähiopintoja


Hei,

takana on kovin kylmä viikonloppu eikä sääennuste lupaile edes lähiviikoille leppeitä kevättalven päiviä. Tuskan helpottamiseksi pikkasen liiankin kesäinen kuva. Rouvan ilta-aika kulunee nousuviikolla tiiviisti pannuhuoneessa, vaikka olisikin aiheellista paneutua kliinisen psykologian lukemispäiväkirjan valmiiksi saamiseen ja luento-opetustehtävän aloittamiseen. Luentotallenteet sain katsottua läpi viikolla (tai viimeisimmän kokonaan loppuun vasta lauantaiaamuna) sekä tulostettua tehtäviin liittyvän muun lähdeaineiston. Tulostenivaskaa en ole vielä edes silmäillyt, mutta aika vähistä aineista pitäisi soppa saada keitettyä kokoon. Ei kovin montaa kymmentä sivua keittokirjaa.

Lauantaina tein toista viikkoa laukussa maanneen ruotsin kotitehtävämonisteen. Tänään oli tarkoitus vielä saada paperille toisena kotitehtävänä oleva noin sivun kirjoitelma omista opinnoista Chydeniuksen avoimessa yliopistossa, på svenska naturligtvis, mutta se on vielä hyvänä aikeena. Iltahan on vasta keski-iässä, joten ehkä sitä sitten seuraavan pyykkikoneen täytön jälkeen. Toisaalta, koska elämä ei ole pelkkää opiskelua, voisin myös käyttää sen ajan siemenkuvastojen hipelöimiseen ja haaveostoslistojen laatimiseen... Puutarhaterapiaa! :)

Aina välillä ihmetyttää, kuinka muut saavat opintonsa sopimaan limittäin, lomittain ja poikittain kauniisti omiin aikatauluihinsa. Minulla näitä samanaikaisia läsnäoloa vaativia opintoja on minimaalisen vähän, eikä silti onnistu. Psykologian luento-opetustehtävän tiimoilta olisi todella hauska pitkästä aikaa osallistua ryhmäkokoontumiseen, mutta se taitaa jäädä väliin tällä(kin) kertaa. Juuri samalla illalle osuvat ruotsin opinnot, eikä jakomielisyyteni ole vielä edennyt sille asteelle että voisin hajautua kahteen luokkaan samanaikaisesti. Viime vuonna englannin opintojen kanssa kävi juuri samalla tavalla, silloin lintsasin englannista... Jollei nyt onnistu, niin täytyy sitten katsoa josko huhtikuussa pääsisin osallistumaan näillä näkymin viimeiseen tutor-tapaamiseen syksyllä 2009 aineopintonsa aloittaneille.

Tähän väliin mukillinen kahvia ja pyykit koneeseen. Katellaan sitten viikon kuluttua kuinka homma sen jälkeen eteni.

Terkuin,

-Sanna-

btemplates

12 kommenttia:

LisaCB kirjoitti...

That was so amzing I loved that. MyAllSaversConnect.com

Eggen81 kirjoitti...

Luentotallenteiden ja päällekkäisten lähiopintojen hallinta voi olla haastavaa opiskelijoille. On tärkeää suunnitella opintojen suoritusjärjestys ja priorisoida tärkeimmät aiheet, jotta opiskelija voi hyödyntää ajan ja energiansa tehokkaasti. Opettajan ja opiskelijan välinen yhteistyö voi myös auttaa ratkaisemaan tämän haasteen.
MyFortiva.com

Cole kirjoitti...

A commitment of appreciation is all together for the information, keep on sharing such a data. Access MyFlorida Login

David kirjoitti...

Thanks for the sharing this kind of useful blog. Keep it up. Mayo Clinic Patient Online Services

pooja kirjoitti...

Visit My UAB Patient Portal

mona kirjoitti...

Managing lecture recordings and overlapping classroom studies can be challenging for students. It is important to plan the sequence of studies and prioritize the most important subjects so that the student can use his time and energy effectively. Collaboration between teacher and student can also help solve this challenge.
Visit Mayo Clinic Patient Portal

Shivika Rao kirjoitti...

Thanks for the sharing this kind of useful blog. Keep it up Check Gift Card Balance

www.biglots.com/survey kirjoitti...

Greetings and welcome to the comprehensive guide on adhering to the criteria and procedures of the Biglots survey. Through the Big Lots Survey, you may provide us with insightful input that helps us understand you and your ideas better.

Take Biglots Survey

Geraldmoore980 kirjoitti...

Consumers usually have a nice shopping experience and a large selection of items when they buy home improvement supplies from hardware stores like Lowes.
Lowes.Com/Survey

williambuttler441 kirjoitti...

After hearing about your complaints, they will do all in their power to address them because they value customer input greatly.
Tellthebell.com

williambuttler441 kirjoitti...

Ever hear of FREE TACO? or $500 in prizes? It isn't in your dream, yes. Renowned fast-food chain Taco Bell offers prizes to its devoted patrons. Tacos are their signature meal, but they also provide nachos, burritos, and a host of other delectable foods.
TellTheBell.com




www.biglots.com/survey kirjoitti...

Please visit the survey website, fill out the form with the necessary information, and respond to the survey questions in order to enter the survey and be eligible to win the $1,000 gift card.
www.biglots.com/survey

Lähetä kommentti