Pages

5 kommenttia

Kielenhuollon tehtävät saapuivat!

Kolmen opintopisteen kielenhuollon itseopiskelukurssin monistenippu saapui eilen. Eri tyyppisiä tehtäviä on 13 kpl. Tutustuessani niihin eilen illalla, huomasin heti, että osa tehtävistä on erittäin haastavia. Apuvälineiksi hain kirjastosta kaksi opettajan suosittelemaa kielenhuollon oppikirjaa. Lisäksi käytän apuna internetistä löytyviä kielenhuolto-oppaita. Tehtävien haasteellisuus osoittaa minulle sen, että äidinkielen oikeaoppinen hallitseminen vaatii todellista perehtymistä mm. kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen. Ainakaan minä en voi tehdä kyseisiä tehtäviä pelkästään selkärangasta.

Tehtäviin sisältyy myös pohdintatehtävä kirjallisesta viestinnästä. Pohdintatehtävä vaatii aikaa ja perehtymistä, koska aineisto on etsittävä itse esim. lehdistä tai muusta ympärillä olevasta julkisesta viestinnästä. Näin ollen muutaman viikon aikana on kiinnitettävä tietoisesti huomiota kaikkeen kirjoitettuun tekstiin ja kerättävä löydetty aineisto paperille muistiin pohdiskelua varten.

Olen alustavasti suunnitellut sellaista taktiikkaa, että teen nopeasti helpoimmilta tuntuvat tehtävät valmiiksi. Tällä tavoin saan jäljellä olevien tehtävien määrän nopeammin pieneksi ja stressikäyrä pysyy toivon mukaan alhaisena. On niin eri tilanne, kun työn alla on enää kuusi sivua eikä vielä kaksitoista.

Työviikko meni jälleen nopeasti. Tänään hoidimme pakolliset kotihommelit ja nyt on iltaan asti aikaa ratkaista suomen kielen arvoituksia, kun tytärkin lähti tallille kavereita tapaamaan ja heppoja hoitelemaan. Kerron teille hieman myöhemmin, millä tavoin kielenhuolto-opintoni sujuvat. Saas nähdä, pysyykö homma hanskassa!

2 kommenttia

Opiskelu ja oppimistavat

Tulipahan tässä mieleeni, kuinka tärkeää on saada opiskella tavalla, jolla parhaiten oppii.

Avoimen yliopiston opinnoissa on paljon erilaisia suoritusvaihtoehtoja. Vaihtoehtoina ovat tentit, oppimistehtävät ja verkko-opinnot eri muodoissaan. Luentoja voi kuunnella paikan päällä, osallistua luentoihin verkossa tai kuunnella ne tallenteina. On erittäin tärkeää, että jokaisen on mahdollista valita millä tapaa opintonsa suorittaa, sillä oppimistyylejäkin on erilaisia. Toiset oppivat parhaiten kuuntelemalla, toiset näkemisen avulla ja toiset kokeilemalla käytännössä.

Oma oppimistapani on kinesteettinen/visuaalinen. Parhaiten opin asioita tekemällä. Niin ne jäävät mieleeni. Yliopisto-opinnot ovat pääosin teoreettisia asioita, joita ei kaikkia voi käytännössä heti kokeilla. Minä voin onneksi hyödyntää visuaalista oppimistani opinnoissani. Luentoja kuunnellessani teen lyhyet muistiinpanot. En halua kirjoittaa kaikkea ylös. Kuulon kautta oppiminen on minulle haasteellista. En osaa/pysty keskittymään vain kuuntelemaan. Pidän siitä, että luennoitsija antaa monistemateriaalia luennon teemoista. Erittäin mukavaa on, jos luennoitsija näyttää luennon tueksi värikkäitä ja havainnollistavia kalvoja.

Opiskelen mielelläni rennosti, enkä useinkaan jaksa keskittyä "istu ja kuuntele"-tyyliseen opiskeluun. Minulle on tärkeää, että saan välillä liikkua ja esim. juoda samalla kahvia. Eli oppimistyylini on holistinen.

Osan luennoista haluan kuunnella tallenteina, että saan vaihtelua. Mikäpä mukavampaa, kun saa kuunnella luentoja omalta kotisohvalta. Luentojen tallenteet ovatkin mahtava vaihtoehto "live"-luennoille senkin vuoksi, että aina ei pääse luennoille juuri silloin, kun ne järjestetään. Luentoja on myös kätevä kerrata tallenteiden avulla.

Itse valitsen usein kirjallisen tehtävän tentin sijaan. On tärkeää saada valita omaan oppimiseen sopivat opiskelutavat. Jos et ole varma, mitkä tavat tuntuvat hyviltä, kokeile reippaasti kaikkia vaihtoehtoja. Kannattaa myös tutustua esim. netissä erilaisiin oppimistyyleihin ja -tapoihin

Opinnot antavat paljon onnistumisen kokemuksia. Oman itsensä arvostaminen ja uskaltautuminen käyttämään omia kykyjään ovat tärkeitä asioita. "Miksen juuri minä!"
Muista myös "armahtaa" itseäsi. Aina ei voi saada huippuarvosanoja.

Opintoja aloittaessasi suunnittele ja aikatauluta opintosi. Tee esim. Hops (henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja yritä pitää suunnitelmistasi kiinni. Hyvin suunniteltu on jo osittain tehty. Tärkeää on muistaa, että opinnot on tarkoitettu "tavallisille ihmisille" :)

Pidä tärkeänä yrittää parhaasi ja arvosta taitojasi. Tiedosta jollakin tasolla myös haasteellisemmat oppimisalueesi, mutta älä anna niiden pysäyttää sinua, vaan harjaannuta itseäsi. KUKAPA MUU KUIN SINÄ ITSE!

2 kommenttia

Kielenhuollon kurssille

Tänään ilmoittauduin kolmen opintopisteen kielenhuollon kurssille (XKV0012), joka suoritetaan itseopiskeluna. Opetusohjelmassa kerrotaan, että kurssi soveltuu liitettäväksi Jyväskylän yliopiston (mm.) sosiaalityön tutkintoon, joko pakolliseen tai valinnaiseen kirjoitusviestinnän osioon. Opinto-oikeutta on 31.7.2010 saakka. Ennustan, että palautan viimeisen tehtävän 31.7.2010 klo 23.30, sillä juuri näin kävi sosiaalityön perusopintojen kanssa. Taidanpa psyykata itseni uskomaan, että viimeinen opinto-oikeuspäivä onkin 31.12.2009. Mielettömän ovelaa!

Kurssit ovat toki maksullisia, opetus ei tietenkään voi olla ilmaista. Hyvä puoli on se, että tiedän melkoisen tarkkaan, miksi käyn työssä...! Ei kun oikeasti hyvä puoli näissä maksuasioissa on se, että hintavammat kurssit laskutetaan kahdessa tai kolmessa erässä. Tämä kurssi maksaa 85 euroa ja se maksetaan kertaheitolla.

Kielenhuollon kurssiin vielä palatakseni odotan tätäkin kurssia innolla. Pidän kirjoittamisesta ja mielestäni kielenhuolto on aina tarpeellista. Enimmäkseen kirjoittelen kirjalliset tehtävät musta tuntuu-periaatteella, sillä ne oikeat kielioppisäännöt tuppaavat usein unohtumaan. Olen lukenut kirjoja viisivuotiaasta lähtien ja uskoisin, että äidinkieli on siitä syystä melko mukavasti tuolla selkärangassa, mutta kun mieluummin kuitenkin haluaisin tietää säännöt kuin arvailla niitä. Tieteellisellä kirjoittamisella on tietysti muitakin vaatimuksia kuin kielioppisääntöjen osaaminen ja niitäkin minun tulee vielä harjoitella. Toistaiseksi en ole kovin tarkasti selvillä kurssin sisällöstä, mutta esittelyssä kerrotaan, että opiskelija perehdytetään lähdemateriaalien avulla nykyisen kielenhuollon osa-alueisiin, normeihin ja suosituksiin.

Näitä äidinkielen opintoja en pelkää tai jännitä. Mutta se ruotsi ja englanti...! Minulla on autossa lukiotason englannin ja ruotsin cd-levyjä ja yritän kuunnella niitä työmatkoilla mahdollisimman paljon. Harmi vaan, kun ajellessa on niin himputin mukavaa kuunnella suomenkielistä musiikkia!

3 kommenttia

Ainutlaatuinen päivä!

Sain tänään postin tuomassa kirjekuoressa elämäni ensimmäisen todistuksen yliopisto-opinnoista ja se tuntui niiiin mukavalta ja niiiin palkitsevalta. Jyväskylän yliopiston leimalla varustettu todistus todistaa, että olen todistetusti suorittanut sosiaalityön perusopinnot! Tunnelma on tällä hetkellä helpottunut ja onnellinen.

Todistukseni todistaa, että tämmöinen keski-ikäinen tätikin voi oppia uusia asioita ja selvitä monenlaisista tilanteista ja haasteista. Kurssin aikana piti lukea lähdekirjallisuutta, kirjoitella oppimistehtäviä ja osallistua mm. verkkolukupiiriin. Nämä kaikki olivat mieleenpainuvia asioita ja tilanteita. Parhaiten kuitenkin mieleeni jäivät luennoitsijat ja tuutori, jotka tapasin verkkovideon välityksellä. On se ihmisvaikutus merkillisen suuri ja asiaa pohtiessani huomasin, että luentotilanteessa tapahtuu sellainen juttu, että ihminen antaa tiedolle kasvot. Olen varma, että aina kun kuulen esimerkiksi Rauno Perttulan nimen, muistan hänet puhumassa meille opiskelijoille Frankfurtin koulukunnasta tai toisin päin!

Olen nyt virallisesti päässyt perille ensimmäiselle etapilleni, mutta opinpolkuni jatkuu edelleen - aivan varmasti!

4 kommenttia

Hieman lisää perheopinnoista

Perheopintojen perusopinnot olivat mielestäni erittäin hyvä paketti siitä, mitä nykyajan perhe (perheet) on. Opinnoissa perehdytään perheen rooliin yhteiskunnassa. Nykyajan perheillä on usein suuria haasteita pärjätä arjessa yhdistäen työ, perhe ja muu yhteiskunnallinen osallistuminen.

Perheopinnoissa perhettä tarkastellaan monelta taholta eri tieteenalojen näkökulmista. Itse suosittelen perheopintoja (25 op) kaikille, jotka haluavat tietoa nykyajan perheistä ja haluavat esim. työhönsä näkökulmia ja työkaluja toimia perheiden kanssa yhteistyössä.

Tutkintotavoitteisesti opiskeleville perheopinnot sopivat hyvin sivuaineopinnoiksi. Itse olen suorittanut perheopinnot juuri toisena sivuaineopintona.

Perheopinnoissa on useita eri suoritusvaihtoehtoa, joten opiskelijat voivat toteuttaa erilaisia oppimistyylejään :)

2 kommenttia

Kysymyksiä Susannalle perheopinnoista

Aloitteleva perheopintojen opiskelija kysyy kokeneemmalta:

  1. Teitkö yhtään verkkokurssia ja jos teit niin mitä pidit suoritustavasta?
  2. Onko verkkokursseilla sama kirjallisuus kuin tenteissä?
  3. Miten perheopinnot arvostellaan? 1-5 vai miten?

Tässä tuli nyt pari asiaa, joihin toivoisin sinulta lisävalaistusta. Kaikki muukin lisätieto on tervetullutta!

Ulla

9 kommenttia

Ulla Laine esittäytyy

Hei!

Olen Ulla Laine ja tällä hetkellä eli elokuussa 2009 ikävuosia on plakkarissa 44. Olen 14-vuotiaan tytön äiti ja onnellisesti naimisissa. Asun pienen perheeni kanssa Forssassa keltaisessa puutalossa. Ikkunoistamme näkyy metsiä, peltoja, latoja, taloja, pieni järvi sekä valtatie 10, jota pitkin pääsee ajelemaan mukavasti Hämeenlinnaan tai Turkuun.

Työskentelen Ypäjän kunnassa perhetyöntekijänä. Valmistuin sosiaalikasvattajaksi vuonna 1993 Elimäen sosiaalialan oppilaitoksesta. Annoin itselleni luvan jatkaa opintoja, kun tyttäreni saavutti kymmenen vuoden maagisen virstanpylvään. Hakeuduin Hämeen Ammattikorkeakouluun päivittämään tietojani ja opiskelin työni ohella noin kaksi ja puoli vuotta Hämeenlinnassa Lahdensivun toimipisteessä. Sosionomi-opintojen parasta antia oli se, että sain tutustua sosiaalipedagogiikkaan, joka on siitä lähtien ollut minulle erittäin läheinen ja rakas teoria. Sosionomi AMK -tutkinnon sain valmiiksi kesäkuussa 2007. Opiskelu oli mielenkiintoista, antoisaa, ihanaa ja toisinaan rankkaa. Päätin tuolloin, että nyt pidän ainakin kahden vuoden hengähdystauon ja keskityn vain perheeseeni, työhöni ja muihin harrastuksiini.

Tosiasiassa ei mennyt kuin hetki, kun ryhdyin suunnittelemaan mitä seuraavaksi opiskelisin. Syyspuolen toivuin AMK-opinnoistani ja kevään koittaessa selvittelin elämäntilanteeseeni sopivia opintomahdollisuuksia. Löysin avoimen yliopiston ja syksyllä 2008 ilmoittauduin Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen suorittamaan sosiaalityön perusopintoja. Valintani oli Kokkola, koska Chydeniuksessa painopisteenä on aikuiskoulutus.

Koska sosionomit saavat sosiaalityön perusopinnoista 15 op hyväksilukuja, minulle jäi suoritettavaksi vähältä kuulostavat 10 op. Olikohan kyse "kisaväsymyksestä," sillä minulla meni kokonainen lukuvuosi siihen että sain kaikki kurssit suoritettua. Tosin lisäksi suoritin yleisopintoina kolmen opintopisteen Tiedonlähteet ja tiedonhaku -verkkokurssin. Molemmat opintokokonaisuudet pystyi tekemään etäopiskeluna, joka on tällä hetkellä minulle lähes ainoa tapa opiskella. Yhden kirjallisen tentin kävin tekemässä Hämeenlinnassa, muutoin opiskelin kotoa käsin ja olin luennoilla mukana tietokonevälitteisesti. Verkkoluennot, verkkokurssit ja erilaiset kirjalliset tehtävät ovat kätevä tapa opiskella, kun opiskelijan ja oppilaitoksen välillä on matkaa noin 415 kilometriä. Chydeniuksen henkilökunta on osoittautunut ystävälliseksi ja auttavaiseksi. Apua ja neuvoja olen saanut aina kun olen tarvinnut ja mikä parasta: erittäin nopeasti. Tentaattorit ovat olleet ymmärtäväisiä ja suhtautuneet aikuisopiskelijan siviilikiireisiin joustavasti. (Epäilenpä, että palautin lähes kaikki tehtäväni enemmän tai vähemmän palautuspäivämäärän jälkeen.)

Elokuussa 2009 ilmoittauduin opiskelemaan perheopintoja (25 op) joita odotan innolla, sillä uskon saavani kurssien myötä uusia näkökulmia omaan työhöni. Haaveissani siintävät sosiaalityön aineopinnot, mutta ainakaan tällä hetkellä en saa niitä järjestymään. Aikeitani hidastaa tämä fyysinen välimatka, sillä aineopintoja ei voi suorittaa kokonaan etänä. En kuitenkaan lannistu, vaan suorittelen nyt omassa tahdissani erilaisia kursseja, jotka myöhemmin käyvät mm. sivuaine- ja valinnaisiksi opinnoiksi. En siis voi kieltää, etteikö yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto kiinnostaisi, mutta opintielle tulevat esteet on ylitettävä yksi kerrallaan, jotta haaveeni voisi toteutua. Välimatkan lisäksi haasteita tuovat mm. käytännön harjoittelun järjestyminen ja kieliopinnot, sillä olen sekä englannin että ruotsin kielessä täysi tumpelo.

Pyrin kertomaan täällä avoimen yliopiston blogissa viikoittain, miten opintoni sujuvat. Toivon, että te uudet aikuisopiskelijat saisitte intoa ja opastusta tuleviin opintoihinne. Näistä blogi-teksteistä saat omakohtaisiin kokemuksiini perustuvaa autenttista tietoa opiskelun ihanuudesta ja haasteista. Tunnelmat tulevat luultavasti vaihtelemaan laidasta laitaan. Luvassa on epätoivoa, hammasten kiristystä, väsymystä sekä mieleni avartumista, iloa ja onnea.

Odotan mielenkiinnolla kirjoittajaparini Susannan tekstejä, sillä ensinnäkin hänen kirjoitustyylinsä on oikein mukava ja lisäksi hän on ryhtynyt opiskelemaan sosiaalityön aineopintoja, joihin minäkin sitten joskus toivon mukaan pääsen osallistumaan. Tulen lukemaan tarkasti hänen blogi-tekstejään - onhan hän tavallaan raivaamassa tietä myös minun tuleville opinnoilleni.

Syyskesäterveisin ja onnea opintoihisi toivottaen:

Ulla Laine



2 kommenttia

Esittelyni

Hei. Olen 37-vuotias perheenäiti, joka on innostunut opiskelusta. Vuonna 2005 ajattelin alkaa kouluttautumaan ihan eri alalle, jolla aikaisemmin työskentelin. (Kotiäitinä olin ollut kymmenisen vuotta.) Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto kiinnosti ja se olikin lyhyt koulutus, josta sain nopeasti ammatin. Valmistuin 2006 kesäkuussa ja sain heti heinäkuussa töitä. Tällä hetkellä työskentelen vaikeasti vammaisten lasten/nuorten parissa.

2006 syksyllä aloin suorittamaan avoimessa yliopistossa erityispedagogiikan perusopintoja, koska halusin tietoa syventävämmin, mitä koulunkäyntiavustajan koulutus sisälsi. Innostuin niin kovasti tästä avoimen yliopiston opiskelumahdollisuudesta, että heti suoritettuani "erkan" perusopinnot, otin perheopintojen perusopinnot. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt, mikä minusta tulee "isona", mutta jossakin vaiheessa perheopintoja mieleeni tuli kirkkaasti, että sosiaalityötä minun kuuluu alkaa opiskelemaan. Ja siitäpä sitten sosiaalityön perusopintoihin seuraavaksi.

Sosiaalityö tuntui heti alkuunsa erittäin mielenkiintoiselta, vaikkakin haastetta oli perusopinnoissa huomattavasti enemmän kuin erityspedagogiikan ja perheopintojen perusopinnoissa oli ollut. No ei se mitään. Haasteet on vaan tarkoitettu ylitettäviksi :) Nyt syksylle jäi vielä hieman suoritettavaa perusopinnoista, mutta samalla aloitan aineopinnot. Johdatusta psykologiaan (4 op)ajattelin suorittaa osana yleisopintoja. 3 op Tietoverkot työvälineenä on jo suoritettuna yleisopintoihin. Sitä suosittelen lämpimästi kaikille heti aika alkuvaiheissa opintoja, koska se antaa paljon tietokoneen käyttötaitoja, joita tarvitaan opintotöitä tehdessä. Opintojen tekemistä helpottaa huomattavasti, jos on tietokoneen käyttötaidot kunnossa.

Ja tähän väliin tunnustus ;) Kielten oppiminen on ollut minulle aina erittäin haastavaa. Aloitan englannin opinnot nyt syksyllä. Koen tarvetta aloittaa englannin mahdollisimman alkeista, joten suoritan ensin valmentavan kurssin, ennen varsinaisia kursseja. Mielessäni on hieman epäilyjä itseäni kohtaan. Miten käy, kun aineopinnot ovat varmasti jo aikaa vieviä ja täytyy tuo englanti saada suoritettua. Toki taas ikuisena optimistina tiedän, että kyllä se siitä, kun näkee kovasti vaivaa. Mitään ei saa tekemättä töitä.

Tiedän, että vuodesta tulee haasteellinen töiden, perheen ja opintojen yhteensovittamisessa, mutta avoimen yliopiston opiskelumahdollisuudet ovat hienot. Opinnoissa on erilaisia suoritusvaihtoehtoja, joten erilaiset oppimistyylit on otettu huomioon. Opintoja voi tehdä juuri siihen tahtiin, kun omissa rahkeissa on varaa. Jos välillä tulee paussin aika, se sitten on otettava. Asiat on aina muistettava laittaa tärkeysjärjestykseen ja jokaisella varmasti tulee tilanteita, jolloin pieni löysääminen on paikallaan. Yksi tärkeimmistä motoistani on: "Asioilla on tapana järjestyä" :)

Näistä kaikista opinnoistani tulen syksyn mittaan kirjoittelemaan näillä sivuilla. Toivon, että opinnoissani kokemani haasteet ja onnistumiset antavat edes jollekin puhtia opintoihin.
Voi kun mua jänskättää tuleva opintovuosi :)

Ihanan haasteellisia opintoja teille kaikille toivottaen.
Susanna Muhonen