Pages

Talviterveiset lumen maasta!

HEI!

Anteeksi, kun en ole taas kirjoittanut vähään aikaan. Olen ollut työllistettynä yhdistyksen jäsenlehden toimittamisen vuoksi, mutta se urakka alkaa olla jo paremmalla puolella. Lehtihommeleista huolimatta olen lopultakin päässyt opintoihini edes hieman kiinni. Löysin ne paperitkin, jotka edellisen kirjoitukseni aikoihin olivat kateissa. Perheopintojen kirjallisten tehtävien on valmistuttava 31.7.10 mennessä... tosi jännää nähdä, toteutuuko tämä tavoite ajoissa.

Viime syksyn perusteella olen huomannut, miten tärkeää opiskelijalle - ainakin minulle - on vuorovaikutus toisten opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Yhdessä eteenpäin kulkeminen on sujuvampaa ja siksi tulevaisuudessa tulen pohtimaan tarkoin, kannattaako minun ilmoittautua kursseille, jotka suoritetaan kokonaan etänä. Odottelen innokkaasti kevään verkkokursseja alkavaksi, sillä uskon sen olevan tehokas ja mieluinen tapa opiskella.

Olen katsellut netistä erilaisia linkkejä, jotka liittyvät aikuisopiskeluun ja niitä löytyy tänä päivänä jo melko kattavasti. Erittäin mukava uutuussivu on Facebookin Aikuisopiskelijat-ryhmä. Käykäähän liittymässä mukaan mukavaan ja fiksuun opiskelijakaartiin! Siellä voit kuulla kuulumisia ja osallistua keskusteluun. Ryhmän sivut toimivat myös tiedotuskanavana ja sitä kautta saatat saada apua vaikkapa tutkimukseesi liittyvien haastateltavien löytymisessä. Käyhän kurkkaamassa. Kiitokset ryhmän perustajalle ja ylläpitäjille!

btemplates

1 kommenttia:

LisaCB kirjoitti...

That was so amazing myPennMedicine

Lähetä kommentti