Pages

Ei mennyt ihan kuin elokuvissa :(

Tässä keväällä olin tilastomenetelmien (6op) kurssilla, joten olen jossain kijoituksessani maininnutkin. Kurssi tuntui minulle yhtä vaikealta, kuin oltaisiin kiinaa opetettu (tosin en ole kiinaa tahtonut koskaan opiskellakaan ;) ), siis ihan oikeasti. Kaavat olivat hirveän näköisiä, eivätkä ne avautuneet minulle, vaikka opettaja sanoikin, että kun niihin pääsee sisään, niin niitä on helppo ymmärtää ja käyttää. Ymmärrän kyllä (vaikka en ihan helpolla ;) ), että kurssi oli kyllä ihan tavallisille ihmisille tarkoitettu.
Matikassa olin aina kouluaikoinani keskitasoa 7-8 arvosanoilla. Lukiota en ole käynyt, tosin olihan matikkaa kauppakoulussakin. Tuntuu, että tilastomenetelmien kurssin lähtötaso oli hieman korkeampaa, kun minun ymmärrärrykseni, sillä kurssilla tunsin heti ihan aluksi, että en päässyt kärryille. Jos jossain asiaas heti alku on liian vaikeaa, on todella vaikeaa ymmärtää sitten jatkoa. Kuuntelin luennot tarkkaavaisesti ja ennen tenttiä yritin paneutua kaavoihin, mutta tuntui aika toivottomalta.
Tentissä oli 5 laskutehtävää, jotka tuntuivat vaikeanoloisilta, mutta aloin reippaasti niitä selvittelemään (väkertelemään omiani) ja sain kuin sainkin 4 laskuun jonkinmoisen vastauksen. Yhteen laskuun jätin vastaamatta, koska siihen minulla ei ollut minkäänlaista aavistustakaan.
Tiesin, etten tentistä huippusuoritusta tule missään tapauksessa saamaan, mutta toivoin suuresti että saisin sen hyväksyttävän rajan eli 14/30 pistettä eli 1. Olin ihan jännityksissä reilun viikon, ennen kuin sain sähköpostiini vastauksen. En meinannut todellakaan uskaltaa avata postia... Ja plääh :( Tenttini oli hylätty, kuten olin pelännytkin. Ja kyllä kirpaisi ja ärsytti saada ensimmäinen hylätty arvosana opinnoissani. No, eihän tuo tapa (mutta vahvistaako edes.
Tuo kurssi on pakollinen varmaan kaikkiin kandin tutkintoihin ja ainakin sosiaalityöhön. Pisteitä tuosta kurssista olisi saanut 6 op (nyt ymmärrän miksi). Kurssissa onkin valtava määrä luentoja ja harjoituksia, joten pisteitä voisi ihan hyvin saada enemmänkin.
Ilmoittauduin uusintatenttiin ja yritin taas ymmärtää kaavoja, mutta tenttipäivän saapuessa ollessani kipeänä (meikäläisen tuttua arkipäivää), ajattelin että en edes jaksa mennä turhaan näillä tiedoillani papereita sotkimaan. Toinen uusinta on vielä mahdollinen, mutta päätin, että käyn kurssin uudestaan, kun se järjestetään. Menköön rahaa hukkaan, ei voi mitään. Onneksi syksystä lähtien avoimen kurssit halpenevat huomattavasti, joten tämä 100e kurssi maksaa silloin (vain) 60e.
No tulipa nyt tässä tunnustettua, että olen englannin lisäksi myös surkea tuossakin. MUTTA, ei tämä tähän jää. Käyn tuon kurssin myöhemmin uudelleen ja aion vielä sen läpäistä. Paljon oon opintoja jo suorittanut, joten tuo ei mun tutkinnon saamistani pilaa!!
Te, jotka ette ole vielä suorittaneet tuota kurssia, menkää toki heti seuraavalle mahdolliselle kurssille, vaikka vaikea onkin. Ehkä kuulutte siihen joukkoon, jotka suorittavat sen kunnialla, heh :D
Lopuksi haluan sanoa, että opetus oli hyvää, aiheet vaan olivat liian vaikeita.

Kesäisin terveisin Susanna

btemplates

4 kommenttia:

LisaCB kirjoitti...

That was so amazinglyRun Your Pool App.

Anonyymi kirjoitti...

Hey guys! CVS Health survey is now shifted to https://www.cvshealthsurvey.blog/. Here, you can take part in the CVSHealthSurvey at any time to get a $1000 reward and you can check the requirements to finish the survey through this website.

Merina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Hey guys! CVS Health survey is now shifted to www.cvshealthsurvey.blog. Here, you can take part in the CVSHealthSurvey at any time to get a $1000 reward and you can check the requirements to finish the survey through this website.

Lähetä kommentti