Pages

Uudestaan, sano teletappi!


Aika on kulunut geropsykologian kirjan parissa, sikäli kun lukemiseen on jäänyt aikaa. Kesäloman jälkeen edessä on ollut karu paluu arkeen ja siihen kiusalliseen tosiasiaan että arki-iltoina ei ehdi juuri mitään. Viikolla luku-urakka ei tahdo edetä, muutamat alkuillan tunnit kuluvat tosi pian ja niistä haluaa antaa mahdollisimman paljon lapsille. Alustavasti 20-vuotiseksi suunnittelemani mummonmökki kuntoon -projektikin vaatii hetkittäin pientä huomiota, jotta purku-urakka joutuu ennen kuin sää muuttuu liian kylmäksi. Ennen nukkumaanmenoa taas ei ajatus ole enää kirkkaimmillaan. Jos sitä viikonloppuna sitten taas urakoisi yhtä sun toista... Aina laiska selitykset keksii. =)

Kognitiivisen psykologian lukemispäiväkirja palautui työstettäväksi. Täytyy myöntää, että juuri tätä odotinkin: kiireessä tehty tuppaa jäämään pintapuoliseksi. Onneksi puolivalmiiden opintojaksojen loppuun suorittamiseen on myönnetty jatkoaikaa joulukuun loppuun, joten eiköhän sen sitä ennen ehdi kirjoittamaan uusiksi. Hylätty arvosana Korpissa ei onneksi enää riipaise niin syvästi kuin ensimmäisellä kerralla, kun tietää että se ei välttämättä tarkoita kirjallisen työn täydellistä nollaamista. Täytyy vain tuumia asioita hieman uusiksi välipalautteen vinkit mielessä.

Korpin kanssa oli eilen mennä koko käsi rystysiä myöten suuhun. Sormi oli kevyttä tavaraa siinä vaiheessa, kun ilmoittautuminen jäljellä oleville psykologian aineopintojen opintojaksoille ei onnistunutkaan opintokirjeen linkeistä ihan naps ja kops. Onneksi apu löytyi pian Ann-Christinin kautta, ja asia on nyt kunnossa. Varmaan siellä sitten oli joku bitti poikittain, tai nolla karkasi jonosta eikä ykköset tienneet mihin marssia.

Tämä marssii nyt lisäämään puita saunanpesään ja tyhjentämään pyykkikoneen. Palaillaan!

-Sanna-

btemplates

2 kommenttia:

LisaCB kirjoitti...

That was amazing I loved that kind of place. My Insite Login

Richerdson kirjoitti...

Thank you so much for information . mymilestonecard

Lähetä kommentti