Kadonnutta aikaa etsimässä
Havahduin huomaamaan kuinka pari viikkoa on jotenkin ihmeellisesti vain kulunut johonkin. Ihan kohta on marraskuu, ja aika viritellä ulkovaloja.
Opinnolliselta kannalta katsottuna edistys on ollut olematonta. Geropsykologian lukemispäiväkirjaan on tullut muutama sivu lisää ns. vuodatusta jonka pohjalta onkin sitten hyvä joskus (paljon) myöhemmin lähteä pohtimaan sellaista hallitumpaa kokonaisuutta. Niin, ja tulin ilmoittautuneeksi Tieteellisen toiminnan perusteet -kurssille, koska sen aikataulu tuntui sopivan hyvin meikäläisen mentaliteetille: kokonainen vuosi aikaa työstää kolmea opintopistettä, eli aikaa on ylenpalttisesti - jättää tehtävä sitten viime hetkellä.
On minulla toki ollut yksi hyväkin syy jättää puurtaminen vähemmälle: luin Juha Hakalan kirjan Pakattu aika. Aloittaessani en tiennyt mitä teokselta odottaa, ja ensimmäiset sata sivua menivätkin odotellessa että joko se asia kohta alkaa... Ja missä ihmeessä ovat lähdeviitteet? Tässä vaiheessa syttyi oivallus, ja varsinkin viimeiset kuutisenkymmentä sivua hihittelin sitten itsekseni. Vaikeaa asennoitua professoriin joka ei kirjoita kuivakkaan asiallisia. Kaikkinensa kirja, jota sen näennäisestä kepeydestä huolimatta ei parane lukea ahmimalla, vaan pieninä paloina jotta asioita ehtii pureskella kunnolla. Suosittelen lämpimästi, pukinkonttiainesta, kestää toisenkin lukukerran.
Ulkona voi olla kylmää ja märkää, mutta kirjan kanssa on mukava käpertyä vaikka sängyn lämpimään.
Palaillaan taas tuonnempana!
-Sanna-
