Pages

Perhehaastattelu




Lupasin kertoa teille hieman enemmän tämän viikon puuhistani, eli kvalitatiivisten tutkimusharjoitusten perhehaastattelusta.



Tutkija Kim-Patrick Sabla Dortmundin yliopistosta Saksasta on esitellyt keväällä 2009 saksassa kehitetyn perhetutkimukseen soveltuvan kvalitatiivisen (laadullisen) haastattelu- ja analyysimenetelmän. Haastatteluissa käytetään apuvälineinä playmobile-hahmoja, mutta meillä oli lupana käyttää myös vastaavia hahmoja, kuten esim. nukkekodin asukkaita, legoukkoja yms. Haastattelun kohderyhmänä on isät ja äidit, joilta kerätään kokemuksia perheiden arkielämästä ja perhekäsityksistä. Haastatteluilla etsitään myös tietoa ja kokemuksia perheille suunnattuista palveluista kuten esim. päivähoidosta tai sosiaalipalveluista.

Haastattelut tehtiin pääasiassa paritöinä ja minulla oli ilo saada parikseni Vuokko. Kiitos Vuokko :) Vuokko sai meille järjestymään haastateltavan (joka ei mielestäni ollut kaikkein helpoin homma) ja haastattelupaikankin kaupungintalolta. Haastateltavamme oli erittäin hyvä henkilö nimenomaan haastettelumme tarkoitukseen. Hänellä oli paljon hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia perheistä. Saimme erittäin hyvää materiaalia myöhempää analysointia varten.

Vuokko suoritti haastattelun ja minulla oli heti alussa sellainen olo, että kylläpä osaa hommansa hienosti. Itse toimin ns. apuhaastattelijana, joka kuvasi haastateltavan playmobile-hahmoista rakentamat perhekuvat, nauhoitti haastattelun (mulla on muuten erittäin hyvä nauhoitusominaisuus kännykässäni) ja välillä pääsin toki kommentoimaan ja kysymään itsekin.

Haastateltavalle esitettiin selkeitä haastattelurungon kysymyksiä nykyisestä perheestään, lapsuuden perheestään, ideaaliperheestä ja tulevaisuuden "haave"perheestä. Haastattelussa oli 4 eri osiota, joista haastateltava osion lopuksi rakensi kuvan hahmoilla ja pikkutavaroilla. Kuvan rakentamisen ja kuvaamisen jälkeen haastateltava kertoi keitä kuvassa on ja mitä he tekevät.
Haastattelu kesti hieman yli tunnin ja antoi meille hyvät tiedot tulevaa analysointia varten. Analysoinnit tehdään myös pari- ja ryhmätöinä.

Haastattelun jälkeen jäimme kahdestaan Vuokon kanssa vielä purkamaan ajatuksiamme reflektoinnin muodossa. Olimme todella tyytyväisiä haastattelusta ja Vuokko lupasi kirjata ajatuksemme reflektoinniksi. Tässä vaiheessa itsellä oli sellainen olo, että nyt onkin jo sitten minun vuoroni alkaa töihin. Lupasin litteroida eli kirjoittaa haastattelun puhtaaksi ja lähettää sen sitten Optima-opiskelualustalle.

Litterointi olikin todella haastava juttu. Haastateltavamme oli puhelias ja avoin ihminen. Hän antoi paljon pitkiä vastauksia kysymyksiin ja lisäksi kertoi paljon taustoja asioihin. Onneksi minulla oli syysloma, että oli aikaa purkaa haastattelu. Sivuja tuli 14, joka oli valtavasti muihin verrattuna. Mutta tulipahan muuten tosi hyvää aineistoa. Kuvat lähetettiin kuvapankkiin, jossa lisättiin tarvittavat tiedot kyseisistä kuvista. Nyt meillä on sitten useita haastatteluja ja kuvasarjoja, kun pääsemme analysoimaan niitä. Onpas sitten mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea niistä saamme irti. Kaikki haastattelut käsitellään luottamuksellisesti, eikä kenenkään henkilöllisyys paljastu millään tavalla. Haastattelujen purkamisten jälkeen nauhoitteet tuhotaan.


ONPAHAN MIELENKIINTOISTA JA HAASTAVAA ! :) T. Susanna

btemplates

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS SUSANNA KERTOMUKSESTASI! Onpas teillä Vuokon kanssa ollut mielenkiintoinen projekti. Nukkehahmojen ja pikkutavaroiden käyttö ynnä valokuvaus haastattelussanne vaikuttaa mielekkäältä ja antoisalta metodilta sekä haastateltavan että haastattelijoiden kannalta.

Mukavan määrän litteroitavaa saitte aikaiseksi :)

Saako lopullista raporttianne mahdollisesti joskus luettavaksi, vaikka kyseessä nyt tavallaan olikin harjoitus. Pliiiis!

Terkuin
Ulla

Susanna Muhonen kirjoitti...

Ulla, en vielä tiedä miten se anylysointivaihe menee, kun kaikkien haastattelumateriaali kootaan. Toki kai se materiaali on ihan julkista, koska se on osa "ihan oikeaa" tutkimusta. Joku projekti usean maan välillä, jonka tuo tutkija Kim-Patrick Sabla on meidänkin yliopistollemme tuonut keväällä.Otan selvää ja kerron myöhemmin lisää, jookosta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän sopii. Mutta minulle ei mielellään mitään saksankielistä versiota luettavaksi :)

T: Ulla

Susanna Muhonen kirjoitti...

En löytänyt sen ihmeempää tietoa (en todellakaan itsekään osaa saksaa, kuten en niitä muitakaan kieliä :D ), mutta jospa aiheesta lisää, kun ollaan ensi lauantaina oltu opiskelemassa analyysin tekoa. Lupaan ottaa selvää silloin.
Sen verran nyt kuitenkin tarkennusta, että tutkimus on Yliopistokeskuksen ja Dortmundin Yliopiston yhteinen tutkimushanke, jossa verrataan kulttuurieroja perhekäsityksissä.
T. Susanna

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun näet vaivaa.

T: Ulla

Tarja Lillhonga kirjoitti...

Kivasti olit kirjoitellut tutkimuksestanne. Minä tein haastattelun yksin, onneksi haastateltava ei ollut kovin kertovaisella tuulella, joten litterointi ei ollut niin vaativaakaan. Samaten itse tunsin olevani hiukan jähmeä.Muuten tuo haasttellu oli mukavaa puuhaa. Minä käytin tyttäreni vanhoja barbi/ ken hahmoja perheen hetkien kuvaamisessa, ja sekin onnistui melko kivasti, ja antoi haastatteluun mukavaa väriä.
Tavataan taas ensi lauantaina...mitähän sitten seuraakaan :)

terveisin Tarja

Susanna Muhonen kirjoitti...

Sulla oli Tarja kovasti hommia kun teit haastattelun ihan yksin. Mua ihan jänskättää ens lauantai, että miten niitä haastatteluja analysoidaan ja mitä tuloksia niistä saadaan :)
t. Susanna

Ulkka kirjoitti...

Minäkin odotan mielenkiinnolla tuloksianne...! Mukavaa, että Tarja kävi täällä kommentoimassa, tsemppiä opintoihisi!

Lähetä kommentti