Pages

Syyslukukausi ohitse




Tämä vuosi alkaa olla jo ihan lopuillaan. Opintoja on suoritettu kukin tahoillamme ja jokainen omien tavoitteidensa mukaan. Itsestäni tuntuu, että tuli aika "kakku" haukattua. Syyslukukauden alussa minulla oli vielä sosiaalityön perusopinnoista muutama opintopiste suorittamatta, mutta aloitin kuitenkin aineopinnot ajallaan. Englannin kaksi kurssia syksyllä sosiaalityön opintojen päälle otti minulla tosi koville, kun kaikenlaista haastetta on tähän elämään muutenkin mahtunut. Kielet ovat, kuten olen varmaan useasti maininnut, minulle se haastavin osuus kaikista opinnoista.Syyslukukaudella sain kuitenkin suoritettua noin 20 opintopistettä, josta olen todella onnellinen :)

Aineopinnot ovat haasteellisia ja muut yleisopinnot ja kieliopinnot antavat lisämausteensa. Kandin paperit aion todellakin suorittaa ja kun tuossa laskeskelin pisteitäni, niin maisterinkin pisteistä alkaa olla jo kolmasosa kasassa. Aika hyvin, etten sanoisi :) Haastetta tulee riittämään, eikä aika varmasti pääse tulemaan pitkäksi. Kevätlukukaudella on edessä yleisopintoja, englantia yksi kurssi ja sosiaalityön aineopintoja toki myös. Vaikka välillä "hieman" kiirusta pitää, niin nämä opinnot ovat se minun oma juttuni. Haluan toteuttaa haaveeni ja sitten muutaman vuoden kuluttua olla valmis sosiaalityöntekijä.

Toivotan teille kaikille erittäin ihanaa ja sopivan haastavaa kevätlukukautta opintojen parissa. TEHKÄÄ HAAVEISTANNE TOTTA! T. Susanna

btemplates

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ajatustesi jakamisesta, ne auttavat omia motivaatioita nostamaan ylöspäin. Olet kyllä Susanna todella reipas opiskelija :)
Hyvää Uutta Vuotta kaikintavoin ja erityisesti tähän omaan juttuusi paljon stemppiä.

Yritän myös tehdä haaveestani totta, hiukan toisella tavalla, hitaasti ja varmasti :))

Tarja L

Susanna Muhonen kirjoitti...

Kiitos Tarja :) On mukavaa, jos saisi edes hieman jaettua omaa opiskeluintoaan. Intoa kun on enemmän, kuin itse jaksaa. Tsemppiä sulle opinnoissasi koko seuraavalle vuodelle. Nyt tämä loppuvuosi otetaan kuitenkin rennosti ja huomenna ehkä hieman juhlintaakin ;)Olemme sen varmasti ansainneet!
T. Susanna

Bhagat kirjoitti...

That's great. I was impressed by your writing. I am happy to see such a topic. Please come to my blog and read it. JcPenney

www.Lowes.com/Survey kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Lähetä kommentti