Pages

Taas kulkee!

Moikka kaikille!

Tänään päivä on tunnin pidempi kellojen siirtämisen myötä. Aloitin aamusella oppimistehtävän tekemisen ja olen siinä hieman jo edistynyt. Tietysti työskentelyni on katkennut monituisia kertoja, mutta pienikin eteenpäin meno piristää ja saa innostumaan tehtävästä.

Työskentelyni on hidasta. Lähdekirjallisuutta ja luentodioja on runsaasti ja niiden tutkiskeleminen vie paljon aikaa. Tehtävänantoa pitää välillä tarkastella, että en ryhtyisi sooloilemaan ja säveltämään omiani, sillä sellaiseen minulla taitaa olla taipumusta. Aiheessa pystyn yleensä melko hyvin pysymään, mutta minun on vaikea jättää mitään pois, koska pidän "kaikkea" niin tärkeänä. Ensimmäinen essee-versioni ei todellakaan ole koskaan se lopullinen, vaan työ kehittyy useamman lukukerran ja jalostamisen ansiosta. Aina löytyy jotain korjattavaa ja parannettavaa. Kun olen pystynyt päättämään, mitkä asiat saavat jäädä lopulliseen työhön, essee pitää myös oikolukea. Sanajärjestyksestä löytyy yleensä korjailtavaa, kun keskittyy kunnolla työn lukemiseen.

Miten sinä työskentelet, kun teet oppimistehtäviä? Oletko vikkelä vai aikava, oletko pilkkua viilaava vai suurpiirteinen, tuotatko tekstiä helposti vai mietitkö jokaisen lauseen moneen kertaan ennen kuin kirjoitat sen koneelle? Kuunteletko musiikkia vai työskenteletkö hiljaisuudessa? Kertokaapas nyt muutamalla sanalla omista työskentelytavoistanne, myös Susanna!

Mukavaa tulevaa työ- ja/tai opiskeluviikkoa sinulle!

T: Ulla


btemplates

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No minäpä vastaan silleen lyhyesti :)
Mun tehtävien tekeminen on aika vaihtelevaa touhua. Yleensä kirjoittelen avoinna olevaa tehtävää joka päivä edes pienen pätkän ja silloinkin touhaan siinä välissä ties mitä :D Facebook on aina pienennettynä selaimessa ja kurkkaan sitä aina välillä, jospa joku olisi kommentoinut jotakin ;) Olen aika rauhaton opiskelija ja usein kuuntelen luentojakin vasta tallenteina ja kirjoittelen samalla luentopäiväkirjaa. Jos esseessä tai muussa oppimistehtävässä on useita alaotsikoita, voin niitä kirjoitella ihan sekaisin, välillä toiseen aiheeseen palaten. Mitä nyt jotain järkevää johonkin aiheeseen tulee mieleen, niin sitten kirjaan sen heti ylös. Koskaan ei heti synny sellaista järkevästi etenevää tekstiä. Sitä paitsi mulla on usein kaksi tai kolmekin tehtävää, jotka kaikki ovat keskeneräisiä. Aina ovat valmiiksi tulleet enemmän tai vähemmän suurella menestyksellä ;D Ehkä tässä vaiheessa kannattaa palata alkusyksyn viestiini, jossa kerron oppimistyyleistäni :D T. Susanna

Ulkka kirjoitti...

Kiitos Susanna! Noin äkkiä vilkaistuna tuo sinun tyylisi kuulostaa ihanan sekavalta touhulta. Minä en pidä Facebookia auki, mutta käyn aina välillä pikaisesti kurkkaamassa, onko sinne ilmaantunut jotain uutta. Musiikkia yleensä kuuntelen. Tänäänkin olen kuunnellut koneella työskennellessäni oikein useampia Jussi Hakulisen cd-levyjä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä en kykene kuuntelemaan musiikkia samalla kun kirjoitan, mutta voin toki kuunnella jonkun biisin "tauolla".
Olipas mukavaa, kun käytit tuon "ylimääräsen" tunnin opiskeluun, niin se mullakin tavallaan meni, kun luentopäiväkirjaa väsäsin. Mitä muuta meillä perheenäideillä voisi tekemistä olla, kun opiskella :D
T. Susanna

Velma kirjoitti...

Mun on helpoin työskennellä kotona omalla koneella missä ei ole nettiä. Jos työskentelen nettiyhteydellisellä koneella, niin sitten tulee kurkittua kaikkia muita sivuja samalla. Sitten kun saan itseäni niskasta kiinni ja saan aloitettua tekemään, saan yleensä nopeasti valmista kun en osaa kirjoittaa pitkästi ja asian vierestä. Tavallaan tykkään kuunnella musiikkia samalla, mutta olen myös aika usein huomannut sen häiritsevän. Kirkkomusiikin olen tässä viime aikoina todennut vähiten häiritseväksi.

Outi kirjoitti...

Siitä on jo hieman aikaa kun olen viimeisimmän oppimistehtävän tehnyt. Parhaiten onnistuin mielestäni siten, että istuin sohvalla tai pöydän ääressä lukemassa lähdekirjallisuutta muistilehtiö avoimena tai jopa paperilappupinkka vierellä. Aina löytäessäni mielenkiintoisen esseeseen mukaan haluamani asian kirjallisuudesta kirjoitin sen omin sanoin tai suorana lainauksena paperille ja merkitsin löytökohdan muistiin. Luettuani lähteet kokosin itselleni miellekartan ja aloin sitten selata muistilappuja siirrellen ne sopiviin kohtiin miellekarttaa. Vasta sitten ryhdyin kirjoituspuuhiin.

Joskus oppimistehtävien tehtävänannot olivat jo niin selkeitä opastuksia aiheen käsittelyyn, että saatoin hahmotella miellekarttaa ennen lähteiden lukemista ja laitella sitten muistilaput suoraan niille sopiviin paikkoihin miellekarttaan.

Ennen lähettämistä pyrin pitämään kirjoitelman koneella yön yli ja lukaista se vielä kertaalleen ennen tarkastukseen lähettämistä.

Ei kai tällainen aina onnistunut, mutta mielestäni se oli tällä tavoin selkeää ja johdonmukaista.

Ulkka kirjoitti...

HEIPPA!

Kiitos kommenteistanne :)

Yritänpä ottaa teiltä Punahilkka ja Outi joitakin juttuja kokeiluun:

a) kirjallisia tehtäviä tehdessäni netissä ei pyöritä
b) instrumentaalimusiikkia soimaan. jos minun on kerran pakko jotain kuunnella
c) lavertelun lopettaminen
d) muistilaput ja miellekartta

Susannan toimintamallit hallitsen jo aika hyvin:)

Joten viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kohtana:
e) hosumisen ja häsläämisen lopettaminen ja keskittyminen mielellään vain yhteen asiaan kerrallaan.

Aion ainakin yrittää, mutta poisoppiminen ja järkevöityminen ei todellakaan ole helppoa edes kultaisessa keski-iässä.

Ulkka kirjoitti...

Ja vielä Outin tapa jättää työn lähettäminen seuraavaan päivään ja lukea se vielä kerran kunnolla, on valtavan hyvä ohje. Minä hosulina lähetän työn yleensä kahteen kertaan, kun on unohtunut päivittää sisällysluettelo tai muuta vastaavaa.

KIITOS KIITOS KIITOS TEILLE KOLMELLE AJATUKSISTANNE! Otin ne vastaan vertaistukena, jonka tarpeessa taidan olla.

Lähetä kommentti