Pages

Jotakin tapahtuu!

HEI KAIKILLE!

Kevään tulo on varmaa, sillä jotakin tapahtuu minussa nyt!
Olen herännyt :)

Olen yrittänyt taistella väsymystä vastaan koko viime syksyn, talven ja tämän varhaiskevään, mutta huonolla menestyksellä. Aiemmin valittelin psorin tuomaa uupumusta, mutta uusissa tutkimuksissa on selvinnyt muitakin väsymystä aiheuttavia sairauksia. Aikuisopiskelija, joka on lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä, saattaa saada ikäviä uutisia terveysrintamalta, kuten minä nyt. En ole pystynyt tekemään opiskelutehtäviäni pitkään aikaan, koska nukahtelin jopa päivisin ja jos hereillä olinkin, en jaksanut ajatella tai tehdä oikeastaan mitään ylimääräistä palkkatyöni ja välttämättömien kotitöiden lisäksi.

Nyt on pakko herätä, sillä heinäkuun viimeinen päivä häämöttää. Viime viikolla kunnostauduin ja aloitin Äitiyden arki ja perhesuhteet äitiyden alussa -luentoon liittyvän oppimistehtävän tekemisen. Tehtävänantoon sisältyy yhden äidin haastattelu ja sen olen nyt tehnyt. Olen hankkinut myös lähdekirjallisuutta, joten pian on aika aloittaa varsinaisen esseen kirjoittaminen.

Haastattelu sujui hyvin. Lainasin työkaveriltani digitaalisen sanelukoneen, johon nauhoitin tämän sanavalmiin ja syvällisesti ajattelevan nuoren naisen tarinan äidiksi tulemisesta. Esseen kirjoittamista en ole vielä aloittanut, koska ensin on luettava lähdekirjallisuutta.

Yritän nyt kirjoittaa tänne blogiin hieman useammin. Täällä blogissa on tapahtunut muutoksia ainakin ulkoasussa ja olemme saaneet tänne aivan lähiaikoina myös laskurin. Olen kuullut, että blogimme saattaa kevään aikana uudistua vielä lisääkin ja ainakin minä jään innolla sitä odottelemaan.

Olisi mukavaa, jos ehtisitte kommentoimaan ja kertomaan täällä myös omia kuulumisianne. Yksinpuhelu on yksinäistä puuhaa, joten jätä pieni viesti, jos kävit täällä!!!

Kiitoksin

Ulla

btemplates

2 kommenttia:

Sanna Virolainen kirjoitti...

Tervetuloa kevät - hyvästi talvihorros. Toivottavasti saat kevätauringosta energiaa ja opiskeluintoa ja toivotaan, että terveyshuolet helpottavat!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommentista. Aurinkoa tosiaan tässä jo kaivataan ja tarvitaan. Jospa väsymys sitten vähän kaikkoaisi ja ihokin hieman tervehtyisi. Auringonpaistetta myös sinne Kokkolaan!!!

T: Ulla

Lähetä kommentti