Pages

Armasta arkea, ja vähän opiskeluakin siinä sivussa

Mihin näitä viikkoja oikein menee? Taas on sunnuntai, ja tuntuu ettei ole edennyt metriäkään tyvestä latvaan.

Tiistai-ilta kului ruotsin opintojen parissa, ja siihen liittyviä kotitehtäviä olen vilkuillut viikonlopun aikana. Osittain jopa tehnytkin... Kotona on riittänyt lumitöitä ja muita mukavia kodinhoidollisia toimia siihen malliin, että psykologian luvut ovat jääneet turhan vähälle huomiolle. Tieteellisen toiminnan perusteet taasen - no jaa, onhan sitä aikaa vielä runsaasti jäljellä.

Kun nyt saisin valmiiksi tuon kliinisen psykologian opintojakson, niin voisin aloitella perheopintoja. Ihan ensimmäiseksi ajattelin katsella johdatusluentoja ja vasta niiden perusteella valita luettavat kirjalliset materiaalit PEOP010:n suorittamiseen. Myös isyysluentojen luentotallenteet oli lisätty Koppaan, niistä saattaisi olla hyvä jatkaa.

Ensi viikolla ruotsin opinnot haukkaavatkin kaksi iltaa. Vaan mitäs pienistä, vieväthän ne kohti kolmea upouutta opintopistettä. =)

Viikon päästä uudet kootut selitykset, siihen asti mukavia talvisia hetkiä jokaiselle päivälle!

-Sanna-

btemplates

5 kommenttia:

LisaCB kirjoitti...

That was so amazing. MI Bridges Sign In

Eileen598 kirjoitti...

Esta es una frase en finlandés que se traduce al español como "Administra tu vida diaria y estudia un poco mientras estás en ello". Es un buen consejo para aquellos que buscan equilibrar sus responsabilidades cotidianas con sus objetivos educativos. MyHealthAtVanderbilt Login

Alfredo kirjoitti...

Glad you like it. We have been using this for a colossal piece of a time now and it is clearly going charmingly. PerYourHealth Online Payment System

MyHealthAtVanderbilt kirjoitti...

That is what I was looking for, what information, present here at this site!
MyHealthAtVanderbilt

AWSLambda kirjoitti...

thanks for sharing this subway gift card

Lähetä kommentti