Uusi vuosi, vanhat puuhat
Hei.
Sitä on nyssitte joulu lusittu ja vuoden vaihtuminen kärsitty. Kummastakaan tapahtumasta ei aiheutunut perheessämme näkyviä vaurioita. Joulukuusi pysyi pystyssä ja kynttilät muistin melkein sytyttää, joten palovaaraa ei liiemmin ollut. Uusi vuosi vaihtui turvallisissa merkeissä, kun itselleen ei viitsinyt ostaa raketteja ja pienemmät lapset olivat muualla. Kiitos naapureille, heidän siivellään tiesi kelloa katsomatta vuoden vaihtuneen. :)
Mitä noihin vanhoihin puuhiin tulee, niin "mummopsykologia" on edelleen hieman vaiheessa. Raakateksti on kunhan löytyisi paukkuja siihen työstämiseen. Vanhan vuoden puolella tuli myös suunniteltua siirtymistä ruotsinkielisten verkkoaviisien lukemiseen, ja ruotsinkielisiin radiokanaviin kolme varttia suuntaansa kestävien työmatkojen ajaksi. Vielä ei liene liian myöhäistä, eihän? Tässä kohden ei siis mitään uutta tai mullistavaa. Uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt, parempi parantaa tapansa pitkin vuotta. Kun ei lupaa mitään, ei tarvitse itseensä pettyä: pysyy peilikuvan kanssa väleissä.
Sivuaineopintojen kanssa pitäisi tehdä jonkinlainen ratkaisu. Syksyllä oli harmittavaa havaita että perheopintoja ei tällä hetkellä ole mahdollista suorittaa Chydeniuksen avoimen kautta, joten alkuperäistä suunnitelmaa seuratakseni on kenties selkeintä ilmoittautua opiskelijaksi suoraan Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Sosiaalityö tai nuorisotutkimus sinänsä ovat ok, mutta eivät tunnu niin omilta. Uskoisin kuitenkin, että asiointi Jyväskylän avoimeen toimii aivan yhtä mallikkaasti kuin Chydeniuksen henkilökunnan kanssa. Nyky-yhteyksillä välimatka ei onneksi ole este. :D
Rouva palaa ruotuun ja jatkaa tekstinkäsittelyn ihmemaassa vielä hetken.
Onnekasta ja oppimisen ilon täyteistä vuotta 2011!
-Sanna-
3 kommenttia:
Vuodenvaihteen hetkellä kaikki on muutoksen tilassa, muovailtavissa kuvailee Nirkko. Silloin ennustetaan tulevaa vuotta ja yritetään vaikuttaa siihen. Kuvaavaa on, että juhlan nimi on uusi vuosi, eli vuodenvaihteen hetki merkitsee koko seuraavaa vuotta. Puolenyön aikana on ollut tapana avata ikkuna, jotta vanha vuosi pääsee pois ja uusi vuosi sisään. Keskiyöllä kannattaa myös ajatella hyviä ajatuksia ja tehdä lupauksia.
Flare Account
This information is really helpful for who really needs this. I hope you will many more wright post like this.. MyTHDHR
A really good post Emory Patient Portal
Lähetä kommentti