Pages

Aherrusta :)

Pari viikkoa pääsi taas nopeasti vilahtamaan. Tässä välissä olen ehtinyt tehdä kaikenlaista. Opintoihin liittyvät asiat ovat nytkin olleet suuri osa elämääni.

Etiikan esseen palautus päivä oli 21.3 ja siinäpä olikin haastetta saada siitä asiallinen. Kriittinen reflektio oli esseen pääaiheena ja oli minulle aiheena vielä uusi. Aiheeseen paneutuessa olikin todella mielenkiintoista pohtia sosiaalityötä kriittisesti. Sosiaalityöntekijä joutuu usein pohtimaan työtään eri näkökulmista ja onkin tärkeää käyttää kriittisyyttä jo opiskeluissa. Etiikka opintojakso huipentui seminaarin, jossa tutustuimme opiskelijakavereidemme esseisiin ja pohdimme etiikkaa ja kriittistä reflektointia yhdessä. Toisten esseisiin paneutuen sai paljon erilaista tietoa ja näkökulmaa, joita ei ollut osannut itse ajatella. Oli mukava saada yhdessä keskustella ja saada vertaistukea ja vertaisarvointia omasta esseestään. Vaikka aihe vaikutti aluksi todella työläältä, antoi se lopulta sen, mitä kurssin tarkoitus olikin.

Englannin kurssi jatkuu edelleen ja kahdella viimeisellä kerralla eli 19. ja 20. huhtikuuta pidämme esitelmämme. Minulle riittää haastetta asian tiimoilta, koska aiheesta saa olla esitelmän aikana vain pääkohdat paperilla apusanoin.

EU:n sosiaalipolitiikasta tein 5 sivun luentopäiväkirjan, liittyen siihen 13.3 pidettyyn professori Vesna Leskosekin luentoon "EU social policy with emphasis on poverty". Tehtävällä saan korvattua yhden englanninkielisen kirjan tenttipaketista, jonka käyn tenttimässä 19.4. Vielä jää 2 kirjaa tentittäväksi, joista toinen on suomenkielinen ja toinen ruotsinkielinen. (toisen kirjan kohdalla vaihtoehtona oli joko engl. tai ruotsinkielinen, joten valitsin ruotsinkielisen). Ruotsikaan ei ole vahva alueeni, mutta kuitenkin ymmärrän sitä jonkin verran paremmin kuin englantia. Sosiaalityön sanasto on kyllä haastavaa. Ymmärrän, että jo aineopinnoissa on opeteltava käyttämään opinnoissaan kansainvälistä materiaalia, ettei sitten maisteriopinnoissa olisi liian vaikeaa, kun yht äkkiä joutuisi niitä opiskelemaan. Yksistään suomenkielisillä julkaisuilla ei voi saada tarpeeksi laajaa kuvaa sosiaalityöstä.

Hieman vielä sekoittaamaan soppaa, kerron, että lisäksi olen tehnyt hieman nyt kahtena päivänä psykologian tehtäviä. Johdatusta psykologiaan-kurssin (4 op) aloitin jo syksyllä ja sitä on aikaa tehdä heinäkuuhun asti. Siinä on 3 erillistä tehtävää, jotka johdattavat psykologian perusteisiin. Noita tehtäviä olen tehnyt vähän niinkuin "täytetehtävinä" eli silloin kuin ehdin muilta tehtäviltä, joita tosin onkin ollut aikalailla. Kyllä vaan täytyy sanoa, että kun on ahkera, niin voi sanoa: " Mistä noita pisteitä oikeen tulee" :)
Keväisin terveisin Susanna

btemplates

3 kommenttia:

LisaCB kirjoitti...

That was so amazing. MyAccountAccess Online

nexusiceland kirjoitti...

Excellent web site. A lot of useful information here. I’m sending it to a few pals and also sharing in delicious. And of course, thank you to your effort!
Nexus Iceland login

adamsmith kirjoitti...

Excellent web site. This article contains a lot of information that is helpful. I'm going to forward it to a couple of my friends and also share it on tasty. And of course, I am appreciative of your hard work!
landstaronline

Lähetä kommentti