Pages

Powerpoint-sulkeisia ja luomisen tuskaa

Lomaviikko on lipsahtanut lopuilleen, ja ainakin osa siitä mitä oli suunnitelmissa on myös valmiina. Ruotsin esitelmän kirjallinen hahmo on kuosissaan pp-esitystä myöden. Toivottavasti ei iske viime hetken paniikki säätää ja vääntää, koska se ei yleensä tiedä kovin hyvää. Kun vielä ehtisin harjoittelemaan kerrankaan koko homman kunnolla suullisesti läpi enkä vain päässäni, niin hyvä! Josko vaikka jossain välissä työmatkalla, siinä ei ainakaan ehdi lukemaan suoraan paperista. :)

Myös luentotehtävä alkaa olla aika mukavasti kehillään. Tekstistä arviolta 2/3 alkaa olla paperilla. Suurin jäljellä oleva työ lienee taulukon laatiminen erilaisista interventioista/terapiamuodoista, niiden käyttöalueista, työkaluista sekä niille asetettavista tavoitteista ja päämääristä. Teksti on kuitenkin tällä kertaa valunut paperille mukavasti, eikä kirjoittamisessa ole tullut kiusallista väkisin vääntämisen tunnetta missään vaiheessa.

Alkavan viikon kalenterissa ovat kaksi viimeistä ruotsin ryhmän kokoontumista, jonka jälkeen jäljellä on enää loppukoe. Äkkiä tämäkin aika on mennyt, vastahan sitä kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa. "Pakkoruotsi" ei ole tuntunut lainkaan niin kauhealta kuin aluksi kuvittelin. Suosittelen todella lämpimästi, surutta sekaan vaan heti kun mahdollista.

Ja mitä siihen luomisen tuskaan tulee, se on ollut ihan fyysistä. Kattolumet päättivät tulla ryminällä alas, ainakin suurin osa. Terapeuttista kuitenkin, tavallaan.

Iloitaan auringosta! ☀

-Sanna-

btemplates

7 kommenttia:

Eggen81 kirjoitti...

Niinpä on mukava katsella näitä intiaanimaalauksia, joissa mallina on USA:n 1970-luvun ainoa intiaanikuuluisuus, näyttelijä Russel Means. Suomessa aika harva tietää tästä kaverista mitään, mutta Andy Warholin kohdalla mallilla piti olla joku erikoisominaisuus, mielellään jo saavutettu kuuluisuus, jotta pääsi aiheeksi hänen maalauksiinsa. McKesson Connect

Eggen81 kirjoitti...

"PowerPoint-sulkeisia ja luomisen tuskaa" is Finnish and translates to "PowerPoint closures and creation agony" in English. It likely refers to difficulties or frustration encountered while creating presentations using Microsoft PowerPoint software. PowerPoint can be challenging to use for people who are not familiar with the software, but with practice and the use of helpful resources, it can become easier over time. MyMorri

Cole kirjoitti...

A commitment of appreciation is all together for the reliably steady exercise. Panorama Charter

Morgan kirjoitti...

That is what I was looking for, what information, present here at this site. myBayCare Patient Portal

Alfredo kirjoitti...

That is what I was looking for, what information, present here at this site! 9WSYR News

David kirjoitti...

This is exactly what I was looking for. Thanks a lot for sharing.
BenefitWallet Login

jonothan kirjoitti...


Totta kai! Aina on tilaa nokkelille sanoille ja piristäville lausahduksille. TellPopeyes

Lähetä kommentti