Pages

Ainutlaatuinen päivä!

Sain tänään postin tuomassa kirjekuoressa elämäni ensimmäisen todistuksen yliopisto-opinnoista ja se tuntui niiiin mukavalta ja niiiin palkitsevalta. Jyväskylän yliopiston leimalla varustettu todistus todistaa, että olen todistetusti suorittanut sosiaalityön perusopinnot! Tunnelma on tällä hetkellä helpottunut ja onnellinen.

Todistukseni todistaa, että tämmöinen keski-ikäinen tätikin voi oppia uusia asioita ja selvitä monenlaisista tilanteista ja haasteista. Kurssin aikana piti lukea lähdekirjallisuutta, kirjoitella oppimistehtäviä ja osallistua mm. verkkolukupiiriin. Nämä kaikki olivat mieleenpainuvia asioita ja tilanteita. Parhaiten kuitenkin mieleeni jäivät luennoitsijat ja tuutori, jotka tapasin verkkovideon välityksellä. On se ihmisvaikutus merkillisen suuri ja asiaa pohtiessani huomasin, että luentotilanteessa tapahtuu sellainen juttu, että ihminen antaa tiedolle kasvot. Olen varma, että aina kun kuulen esimerkiksi Rauno Perttulan nimen, muistan hänet puhumassa meille opiskelijoille Frankfurtin koulukunnasta tai toisin päin!

Olen nyt virallisesti päässyt perille ensimmäiselle etapilleni, mutta opinpolkuni jatkuu edelleen - aivan varmasti!

btemplates

3 kommenttia:

Susanna Muhonen kirjoitti...

Eiköstä vaan olekin hieno tunne :) Se hieno paperi on yksi palapelin palanen ja kun on palapelin aloittanut, niin tottahan niitä paloja pitää saada lisää :D Mulla on valtava odotus, että pääsis taas jatkamaan opintoja.
Onnea Ulla virallisesta suorituksestasi ja muista juhlia ;)

Ulkka kirjoitti...

Juu, tunne on erinomaisen hieno. Kiitos Susanna onnitteluista. En vielä laittanut todistusta kansioon ja kaappiin, vaan ihailen sitä aina välillä. Juhlin "valmistumistani" itse tehtyjen vanhan ajan mustikkapiirakan ja karjalanpiirakoiden voimalla. Jaksaa jaksaa odottaa opintojen alkamista!

Susanna Muhonen kirjoitti...

Tulisin "bileisiin", jos ei olis tuota välimatkaa ;)

Lähetä kommentti