Tieteellisen toiminnan perusteet (FILY019 / 3 op) ja ymmärtämättömyyden sietämätön keveys
"Aristoteelisen tieteenkäsityksen mukaan kunkin tieteenalan ensimmäisistä premisseistä eli aksioomista ovat dedusoitavissa teoreemat siten, että deduktio on demonstratiivinen." Selevä juttu! :p
Olen siis palannut takaisin Tieteellisten tutkimusmenetelmien lukemistojen pariin. Viimeksihän uuvuin jo Arkhimedeen totuuskäsityksestä. Tällä kertaa olen jo hieman pidemmällä, suomenkielisen läpyskän (elämäni hitaimmat) 99 sivua sain luettua eilen, tänään olen silmäillyt Chalmersia. Aion siis mennä siitä, mistä aita nähdäkseni on riittävän hajalla, ja tehdä kirjalliset tehtävät pääosin Haaparannan ja Niiniluodon niteen pohjalta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että rima asetetaan edelleenkin niin korkealle, että sen voi alittaa ryhdikkäästi ja suorin vartaloin.
Kliinisen psykologian tehtäväkokonaisuuden sain viimeinkin lähetettyä alkuviikosta. Meni miten meni, mutta ei sitä loputtomiin voi hautoakaan. Työstämisohjeita odotellessa ehdin ehkä, mahdollisesti, sisäistää tieteellistä toimintaa. Akademisk svenska -jaksonkaan osalta tietoa mahdollisesta kurssin läpäisemisestä ei ole vielä tullut. Sitäkin odotellessa: nyt alkaa jo jännittää. O_o
Tässäpä tällainen keväinen totuuden siemen, pätee myös opiskeluun: http://www.hs.fi/fingerpori/1135264872627
Terkuin
-Sanna-
8 kommenttia:
Education Loan Scheme by Narendra Modi in hindi | vidya lakshmi portal
Nice Blog
I'm happy to see the issue is soon regulated. Thankful to you for supporting us with the outcome. SubwayLiveIQ.com
This article is really amazing. Thanks for the sharing.
Price Chopper Direct Connect Login
If you truly need to say thank you ! We'd really appreciate and be thankful expecting you leave a decent report on the module page. This is the best procedure for guiding say thank you to this undertaking and sponsorship bundle. United Flying Together
I really like your style of blogging. Hyvee Huddle
A really good post, very thankful and hopeful that you will write many more posts like this one. MyBalanceNow
thank you for the information . My CC Pay
Lähetä kommentti