Selkä ei pelitä, mutta muuten kulkee.
Eilen paukahti siis selkä. Alaselästä kaikki lihakset ihan kovina, jumissa, kaput. Tänäänkään ei kannata yrittää sukkia jalkaan kuin tukevasti tuolilla istuen, ja silloinkin on syytä olla riittävän lääkityssä tilassa. Vähän aikaa kun istuu paikallaan, on liikkeellelähtö hieman hankalaa. Toivottavasti tämä huomiseen mennessä helpottaa sen verran että pääsen sujuvasti siirtymään kustannuspaikalle. Vielä parempi tietysti, jos illalla onnistuisin lähtemään sieltä poiskin.
Opinnolliselta kannalta Tieteellisen toiminnan perusteet alkaa hiukan jo sytyttämään pärettä hirren raossa, vielä en ole päässyt hehkulamppuaikaan. Loisteputkivalaistumista tuskin tämän kurssin osalta tapahtuu. Kaksi osatehtävää odottaa puhtaaksikirjoitusta, jäljellä kaksi pidempää esseenomaista juttua (pari sivua per kappale) sekä virhepäätelmäesimerkit. Meni sitten tässä kumminkin talteen se aika, jota en voinut käyttää alkuperäissuunnitelman mukaan kasvihuoneen uudelleenmuovittamiseen ja siemenkylvöihin. Asiasta kukkapurkkiin, eihän tästä tieteellisyydestä tarvitse tehdä käsitekarttaa??? Joka nuoleen ainakin voisin kirjoittaa "Ehkä tai sitten ei". :)
Psykologian aineopintojen viimeinen tutor-tapaaminen maanantailta on valitettavasti peruuntunut. Harmi, toivoin todella näkeväni porukkaa pitkästä aikaa, kun en ole ehtinyt koko talvena ainoallekaan luennolle tai ryhmäkokoontumisiin. Nyt vuorostaan muilla on omat kiireensä. Jään siis itsekseni pohtimaan artikkelikatsaukseni mahdollista aihetta. Ei iso hätä.
Keskimmäisen kanssa muuten pääsimme tänään iloiseen konsensukseen aiheesta "mikä lemmikki meille hankitaan". Käärmeet, liskot ja muut allergiaystävälliset elukat on suureksi ilokseni hetkeksi työnnetty syrjään täydellisen ratkaisun tieltä: lihansyöjäkasvi. Siemenostoksille internetin ihmemaailmaan suuntaa hän. Tätä voi tämäkin äiti peukuttaa. (Ei toki liskoissa ja käärmeissä mitn vikaa ole, mutta kuolleet hiiret pakastimessa ja toukkaviljelmät eivät tunnu oikein omilta.)
Oikein ihanaista keväistä viikkoa teille kaikille!
-Sanna-
15 kommenttia:
Joo näin on, eli nyt on värissä vikaa. Tuolla uistimella ei VOI olla saamatta kalaa kun sen kaislikkoon paiskaa ellei koukku ole aivan umpitylsä. GMGlobalConnect
Merelle sinistä ja ahvenväriä ja järvelle punaista ja vaikka firetigeriä, niin takuulla irtoaa. Se on LOISTAVA uistin hauenkalastukseen. Ja halpa.
Joo näin on, eli nyt on värissä vikaa. Tuolla uistimella ei VOI olla saamatta kalaa kun sen kaislikkoon paiskaa ellei koukku ole aivan umpitylsä.
One Cognizant Portal Login
This article is really amazing. Thanks for the sharing.
Myhdfs Login
I am very impressed with your post. GoMedicare
Facing same issue here. GoMedicare
I desire to get more incredible posts.
Conduent Connect
Your content is being passionate and useful.
GreenSky Online Login
I found this one pretty fascinating and it should go into my collection.
I am Impressed. Please keep going to write more content…
Before Commenting, I wanna say thank you for providing this great information.
I feel too good to read it this awesome blog.
Thanks for discuss this, Love learning more on this topic. Extremely helpful!
Amazing article. Thanks for sharing wonderful informative blogs. Keep doing it
Good to read this webpage, and I used to pay a visit this web site. greatt
Great site. Plenty of helpful information here. I am sending it to several buddies
Lähetä kommentti